Mitä kaikkea ihmiset muistavat vauvavuodesta kun se on ohi? 

Kun ajattelen tätä kulunutta viittä kuukautta muistan pääsääntöisesti positiivisia asioita, hymyjä, suukkoja ja kääntymisiä. Ajattelemalla vähän tarkemmin tulee mieleen myös pari unetonta yötä, turhautumisia hoitopöydällä kun vaippaa ei saa kunnolla päälle ja levottomat ruokailuhetket rinnalla. Kummallista tässä on vain se, että jos näinkin lyhyessä ajassa aika pääsee kultaamaan muistoja niin mikäköhän meidän tilanne on parin vuoden päästä? Tsägällä tämä blogi elää vielä silloin ja muistan esimerkiksi tämän päivän ja jos en muistakaan niin pääsenpähän ainakin lukemaan siitä täältä silloin kun vauvakuume on kovimmillaan. 

Kävin pari päivää sitten salilla ja treenin & saunan jälkeen hippaloin tieni kotiin, josta pääsin suoraan vauvannukutuspuuhiin. Pippis nukahti kohtalaisen kivuttomasti kuten aina ja itsekin selvisin höyhensaarille joskus kymmenen pintaan. Kahdelta yöllä heräsin kujertavaan kiljumiseen. Vauvalla oli mystinen käsitys siitä, että yö on ohitse ja aamu täällä. Tissitainnutus ei onnistunut, joten herättiin vessaan ja bebe teki pissat pönttöön. Optimistina ajattelin, että vauva heräsi varmaankin vain vessahätään ja on löytänyt jonkun suuremman vessatietoisuuden sisältään ja vaipanvaihdon jälkeen jatkoimme unia. Tavallaan. Pippis pirteämpänä kuin koskaan pyöri pitkin sänkyä, väläytteli isoimpia hymyjään ja päristeli minkä kerkesi. Mies ilmoitti siirtyvänsä sohvalle nukkumaan. Itsestäni tilanne oli tavallaan tosi suloinen, koska vauva oli niin suloinen ja äänensä olivat niin ihanan heleitä ja onnellisia. Faktatieto siitä, että kello oli kaksi yöllä sai kuitenkin etäisesti piristyneen äiti-ihmisen kääntämään kujertavalle vauvalle selkänsä ja odottamaan beben nukahtamista. Nukahtaminen tapahtui ilmeisen pian, sillä ei aikaakaan kun vauva läpsytteli selkääni pariin otteeseen, minä käännyin häntä vasten ja Pippis otti ja sammui kainalooni. Cool, koska vauva herää aina seitsemältä, ihan viimeistään kahdeksalta ja oli jo aikakin. Yöheräämiset eivät kuitenkaan jääneet tähän yhteen kertaan, vaan ovat toistuneet maanantaista viime yöhön saakka lähes kellontarkkuudella. Viimeistään viideltä aloitetaan levoton pyöriminen, jotta voidaan nousta pirteänä seiskalta. Unitunteja kerääntyy tuurilla kuusi, sillä levottomuus tuntuu olevan öiden salainen ase. Tavallaan tehokasta, sillä nyt tiedän miltä tuntuu kiinalaisista mielipidevangeista, joita herätellään tunnin välein kidutusmielessä. 

Neuvola oli tänään. 71,3 senttiä, 7995 grammaa. Ikää viisi kuukautta ja kolme päivää päälle. Rokotteet saatiin ja tällä kertaa ensimmäisen rokotteen jälkeen neuvolantädin katsominen sai jo aikaiseksi alahuulen väpättämisen. Sydänalasta otti. Varsinaisia rokotusreaktioita ei ole tähän mennessä vielä tullut. Aiemmilla kerroillakaan ei olla saatu mitään, eli sikälikin mieli on luottavainen. 

Sormiruokabingon ehdoton suosikki oli tänään banaani, joka löysi paikkansa kurkun rinnalta ja tiensä suuhun yllättävän nopeasti. Vanhin koirakin käänsi kelkkansa vauvan suhteen ja yhdessä yössä beben status on koiran silmissä muuttunut vuoden turhakkeesta most wanted thingiksi. 

Seuraavaksi lasillinen viiniä ja Emmerdale, ihan vaan jotta pahimman vauvakuumeen keskellä muistan nämä arjen pelastajatkin.