Viime neuvolassa juttelin th:n kanssa pitkät pätkät töihin menemisestä ja viestinsä oli aika selkeä sen suhteen, että ei mitään järkeä. Mies on samoilla linjoilla ja tänään klo 13:15 nähdään onko lääkärikin. 

Miksi mua jännittää? Aika on siis samalle lääkärille, jonka mielestä olisi ihan jees käydä kääntymässä duunissa.. 
Olen nyt viime päivinä treenannut mahdollista töihin menoa varten.Ihan varmuuden vuoksi, koska eihän sitä koskaan tiedä. Lisäksi takaraivoon iski ajatus siitä, että ehkä sittenkin?
Olen käynyt reippaan lenkin (ei siis perus tepsuttelua) ja sen jälkeen maannut sohvalla loppuillan ja miettinyt, onko joku näistä tuntemuksista synnytyssupistukseen verrattava. Okei, töissä pystyisin ehkä istumaan välillä jos kaikki menee loput neljä viikkoa ilman mitään yllätyksiä? Ehkä?
Pari päivää sitten tajusin vuotavani verta. En paljoa, en massiivisesti. Vähän niinkuin ekana menkkapäivänä ennenkuin flow lähtee kunnolla liikkeelle. Yhdistin alkujärkytyksestä päästyäni verenvuodon tähän uuteen työntekoa valmistelevaan "elän nyt normaalisti ihan niinkuin ennenkin" -asenteeseeni ja päätin siihen paikkaan, että jos näillä pelimerkeillä pitää vielä mennä töihin niin yksityinen lääkäri on ystäväni loppuraskauden ajan. Tai itseasiassa, onko työpaikallakaan niin väliä enää siinä vaiheessa? 

Todennäköisesti lääkäri kuuntelee ja toteaa, että joo, älä mene yrittämään mitään. Ahdistus nousee etukäteisesti siksi, että mitä jos ei toteakaan? Voi kauhistuksen kanahäkki, viikkoja on vasta (jo?!) 30+5. Kun raskaaksi tulin niin enpähän ajatellut olevani tässä vaiheessa puh pah pelistä pois..