Miesparka. Ihan tosissaan en voi enää muuta sanoa - hävettääkin niin etten ihan tiedä miten päin olisin. Näin paria päivää objektiivisesti tarkasteltuani pitää ehkä myöntää, että olkoonkin naisilla suonikohjut ja hitokseen rankkuutta niin ei noilla miehilläkään helppoa ole. 

Toissapäivänä synnytyssairaalavierailu Kätilöopistolle. Aamu sujui hyvin, allekirjoittanut aurinkoisella tuulella ja boogie kohdillaan. Lähtö kohti Kättäriä oli reittiopastettu alkavaksi n. 13:20. Miehellä vapaapäivä, nukkuu siis pitkään - nice and fine. Vaan ei ollutkaan. Tässä kohtaa myönnän, että olisi ehkä pitänyt sanoa että ottaa kupoliin se, etten ollut yöllä kunnolla nukkunut ja kertoa ajoittain vaivanneista supistuksista. En tietenkään sanonut mitään, vaan heittelin kryptisiä lauseita puolipukeiselle miehelleni siitä, kuinka koirat eivät ulkoiluta itse itseään ja selitin hymyssäsuin vertauskuvia keisarin uusista vaatteista. Miehen naamalla ilme oli luokkaa wtf ja itse pohdin vain sitä, miten voi olla ettei se tajunnut kuinka mä kärsin? 
Kun kello löi 12:40 sekosin totaalisesti, heitin koirille kaulapannat kaulaan ja huutoraivosin tieni ulos. Puhisin koko puolituntisen pissatuksen ja sisälle tultuani olin edelleen pyhää raivoa täynnä. Mies erehtyi kysymään onko kaikki kunnossa, vastasin että on ja mies kertoi, ettei vaikuta siltä. Naisellisesti kerroin (kuuluvalla äänellä), että jos sanon kaiken olevan ok niin kaikki todellakin on ookoo ja pyysin miestäni olemaan vähemmän nainen ja olemaan tulkitsematta mitään kun ei siihen selkeästikään kykene. Ratikkamatkan olin perinteisellä ja hiton ärsyttävällä tyylillä hiljaa ja noin puolen kilsan kävelymatkan aikana intouduin pillittämään sitä, ettei mies ikinä kysy miltä musta tuntuu ja miten voi olla ettei se ole kertaakaan kysynyt onko mulla kaikki ookoo vaikka oon selkeästi ollut ihan epäookoo koko päivän.. Joo, ei ehkä tartte sanoa mitään.

Synnärivierailu oli ihana, mielettömästi lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja, aktiiviseen synnytykseen kallistuva porukka, imetysmyönteinen sairaala ja upea fiilis. Tuli ihan sellainen olo, että pääsispä jo! Ammeeseenkin saa synnyttää jos siltä tuntuu (olettaen ettei ole esim. epiduraalia sitä estämässä). Kaikista parasta oli ehkä kuitenkin vierailuajat, eli klo 18-19 myös perhehuoneissa - wohoo! 

Vierailun jälkeen meillä molemmilla oli hyvä olo, aurinko lämmitti mukavasti ja suunnattiin kohti Morrison'sia hamppareiden toivossa. Pari King Kongia, kiitos. Upposi. Ja juustokakku päälle (vain mulle, yksi raskauden mukanaantuomista iloista on kyky syödä jumalattomia määriä ruokaa kerralla). Kotona nukkumaan klo 18:30 ja aamulla ylös puoli yhdeksältä. Yöllä olin hereillä hetken verran, kuitenkin maksimissaan ehkä tunnin? Loistava päätös päivälle enivei.

Eilen olin elämää täynnä. Kirjaimellisesti siis. Ihana ilma innosti lenkkeilemään ja saldona oli puolentoista tunnin lenkki raikkaassa ulkoilmassa, vähän kahvittelua kaverin kanssa ja illalla innostuttiin lähtemään vielä puutarhakalusteostoksille. Ei löydetty, mutta ei haitannut. Automatkalla totesin, että käsipyyhe, jota mies oli käyttänyt yhden projektinsa siivoamiseen oli mennyt pilalle, mutta ei haittaa - sehän on vain käsipyyhe. Illalla todettiin yhdessä hellien hetkien päättelemänä, että onpas ollutkin mahtava päivä ja kunpa huominen olisi yhtä ihana. 

Tänä aamuna hy-vin ai-kai-sin soi herätyskello ja sen jälkeen kutsui neuvolalääkäri. Kaikki kondiksessa, viikkoja 35+5, kohdunsuu pehmeä, kiinni ja pituutta 2cm. Painoa lisätty maltillisesti 400g/vko, turvotustakin on ja pissasta proteiinit yhdellä plussalla - muuten kaikki jees. Verenpaine ihanteellinen 112/80, syke 109, bebekki raivotarjonnassa, sykkeet 134 ja yksiötään kasvatellut siten, että sf-mitta 35cm. Kokoarviota ei tullut eikä muuten ole hajuakaan onko pää kiinnittynyt, mutta ajatus lienee tärkein. Seuraavaksi sitten neuvola, kyllä ne siellä kertoo.
Tulin kotiin, söin aamupuuron, keitin vähän kahvia ja hengailin facebookissa, fiilistelin auringonpaistetta, sellaista perussettiä. Mahtava fiilis, ihanaa perjantai, pakastimessakin on jätskiä! Parvekkeenovenkorjaaja kävi korjaamassa parvekkeenoven, eli sinnekin pääsen nyt siivoamaan ilman, että täytyy pamauttaa ovea täysillä kiinni. 
Mies herää, suukottaa ja on ihana oma itsensä. Kunnes päättää ruveta katsomaan tiskikoneelle paikkaa. Tietysti tiskikone on ollut proggiksena ikuisuuden, olen valittanut siitä aina välillä ja tänään vinguin siitä, että sille on pakko tehdä jotakin. Meillä ei siis ole liitäntöjä olemassakaan, koska imbesilleinä muuttaessamme ei tajuttu asiaa tarkistaa vaan oletettiin, että tiskikoneliitäntähän nyt on vähintäänkin perusjuttu, joka löytyy esimerkiksi kaikilta. Nope, eli tiskari kellariin ja parempia aikoja odotellessa. Jostain syystä innokkuus tiskikoneen kanssa rupesi kyrsimään aivan jumalattoman paljon, pakkoko sille on just tänään tehdä jotain?! Hyvin ollaan pärjätty ilmankin. Vierestä kommentoin sitten tietysti, että ei se siihen kohtaa mahdu, tossa tulee paloturvallisuusriski, tossa se on tosi ruma.. Lopulta mies tunki tiskikoneen siivouskaappiin (jonne sen olin alunperin halunnutkin), vaihtoi hyllyjen paikkoja ja viritti koneen sinne ihan rehellisesti näppärän näköisesti. Toki kilahdin sitten siitä, että mihis nyt imuri laitetaan ja mies totesi, että kyllä sille paikka löytyy ja että eihän se muutenkaan juuri aikaansa kaapissa vietä. 

Totaaliraivari. Kuljin ympäri kämppää teatraalisesti puhisten, selitin kurakeleistä ja koirista ja sanoin, että vain idiootti säilyttäisi imuria kaapissa jos sitä tarvitsee suunnilleen joka päivä ellei halua asua keskellä aavikkoa. Kysyin myös, luuleeko mies tosiaan että silloin kun on töissä en tee täällä mitään että kuinka se kehtaa vihjata tälläistä?! Ja oma jälkikäteinen suosikkini, jossa käytin varsin olemattomia imitaattorilahjojani ja puhisin, kuinka: "ei me mitään siivouskaappia tarvita, pidetään vaan imuri keskellä olohuonetta ja käyttään käsipyyhkeitä jälkien korjaamiseen". Mies väitti, että ylireagoin. Ratkaisin ongelman painumalla itkien nukkumaan. 

Nyt, kolme tuntia myöhemmin päikkäreiltä herätessäni totean, että lienee aika lähteä hankkimaan niitä pihvejä. Mies pääsee töistä vasta myöhään, mutta jos tästä pihvillä ja suihinotolla selvitään niin se on sen arvoista. Tietty olen jo soittanut anteeksipyytelevän puhelun ja yrittänyt selittää itseäni.
Niin joo ja niille, jotka eivät ymmärrä heittoa pihvin ja suuseksin kohdalla niin Steak & Blowjob Day, joka maaliskuinen miesten suosikkipäivä on tänään. 

Ja siis huh, onneks mulla ei noi hormonit heittele.. en uskalla edes kuvitella millainen olisin silloin.