Mun päässä. Aiheita, joista haluaisin kirjoittaa on miljoona: imettäminen. Perhepeti. Vessahätäviestintä. Takaisin kuntoon -proggis. Sormiruokailu ja kiinteät yleensä. Ehkäisy. Ja se postaus koirista ja vauvoista. Ja ehkä vielä jotain muutakin. 

Kuitenkin, nyt kun ensimmäistä kertaa aikoihin saan koneen ja vuodatuksen auki päädyn kirjoittamaan vain ja ainoastaan siitä, kuinka tällä hetkellä olen äärimmäisen onnellinen siitä, että vauvoja on vain yksi kahden sijaan vaikka kahdenkymmenen vuoden päästä aika olisikin kullannut muistot siihen malliin, että "arki kolmosten kanssa oli helpottavaa". Kodissamme asuu tätä nykyä aikalailla känisevä ja tyytymätön bebe. Tämä on vain kausi, vaihe ja hetki vauvan elämässä ja vielä pienempi sellainen omassani, mutta vähän riittämättömäksihän tässä itsensä tuntee. Todennäköisesti vauva tekee hampaita, oppii paljon tässä iässä, ymmärtää olevansa erillinen olento äidistä, on väsynyt, nälkäinen ja tylsistynyt sekä... ylikuormittanut aivonsa kaikella ympäröivällä maailmalla. Ja vessahätäviestii. Niin ja tietysti - liikkuu. 
Kuka keksii vielä jonkun syyn, miksi bebeä ottaa ohimoon? 

Oikeasti olen aikuinen tässä suhteessa. Kun aamu alkaa hymyillen ja muuttuu Mordoriksi puolen päivän jälkeen tuntuu välillä siltä, että sokea sokeaa taluttaisi. Joku fiksu onneksi joskus sanoi, että: "Siinä vaiheessa kun sulla oikeesti on mitta täynnä niin se vaihe on ohi". Eilen mitta täyttyi totaalisesti ("Yhyy, mitä mä teen väärin" / "Oikeesti aistiiko tää musta mun epävarmuuden" / "Nyyhkis, miks se istuu sun sylissä noin tyytyväisenä... kattooko se mua vihaisena, mitä mieltä sä oot?") ja ta-daa! Tänään vauva oli oma itsensä vain pienellä devil twistillä. Vaihe ei siis välttämättä ole ohi, mutta kaivattu helpotus ja tauko siinä oli onneksi tänään. Sen vuoksi pääsin tänne asti ja kirjoittamaan, että olemme edelleen hengissä. 

Ensi viikon perjantaina on 4kk -lääkärineuvola. Kysymyslistalla on jo istuminen ja mieltä kutkuttava kysymys siitä, missä iässä lapsen jalkaholvi kehittyy. Mittoja odottelemme pienellä kauhulla, koska oma th on lomalla eikä sijaisterkan mielipiteistä ole mitään hajua. Lapsi oli viimeksi jo aika pitkä kolmikuiseksi (66,3cm & 6890g) ja koska paino on suhteessa pituuteen semivähäinen niin siksi homma pikkuisen jännittää. Meillähän on täysimetetty tähän saakka ja aikomuksena jatkaa vielä pari kuukautta samalla linjalla. Kaiken logiikan mukaan myös sijaisterkka tukee tässä tavoitteessa, mutta mitäpä sitä ei panikoisi kun kerran mahdollisuus on. 

Pikakuulumiset olivat tässä. Pakko kai yrittää ottaa joku viikottainen blogipäivä, koska tämä sepustus tyhjensi allekirjoittaneen pääkoppaa paremmin kuin yhtään mikään aikaisemminkokeiltu, kun koneelle ei muka pääse eikä ehdi. Pakko päästä. Pakko ehtiä. Tavoite asetettu tämän suhteen ja huomenna personal trainerin kanssa jatkoille, a-pu-a.