Vauvoilla ei ole rytmiä. 

Ensimmäinen asia, joka tulisi iskoistaa jokaisen äidiksi haluavan ja sellaiseksi tulleen päähän. Silloinkin kun tuntuu siltä, että vauvalle on muodostunut jokin rytmi/semirytmi/rytmin alku on muistutettava itseään siitä, ettei vauvoilla ole rytmiä. Taino, ainakaan kuukauden vanhoilla tai sitä nuoremmilla vauvoilla. 

Rytmi tai rytmittömyys on oikeastaan aika vekkuli juttu. Vanhemmuus ja äidin rooli on uusi juttu kaikin puolin ja elämä muuttuu pakostakin jotenkin ja niin sen tietysti kuuluukin muuttua. Muistutus muuttuneesta elämästä tulee viimeistään siinä vaiheessa kun sopii kahvitreffit, lounaan, mitä-tahansa tapahtuvaksi tiettyyn kellonaikaan, koska "silloin vauva nukkuu". Joo-o, on nukkunut tähän mennessä, mutta auta armias jos lasket sen varaan. Sopimalla mitä tahansa tapahtuvaksi tiettyyn kellonaikaan voit samalla todeta itsellesi, että ei, emme menneetkään illalla nukkumaan klo 21-22 ja heränneet aamulla kivasti kello 8 vaan uni yllätti vasta puolenyön jälkeen ja vauva on onnellisesti hereillä kello 6. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että aamupäiväunet eivät ala kymmenen ja yhdentoista välissä vaan noin kello 9. Tällä hetkellä jännityksellä odottelen, koska meillä herätään. Mahtava systeemi -ilman sarkasmia ja ihan oikeesti: pakko olla joku luontoäidin keksimä keino, jolla varmistetaan että vanhemman focus säilyy olennaisessa.

Olen myös huomannut, että oikeastaan mikä tahansa toteamus, jossa sisältönä on se kuinka elämä on ihanaa ja vauva-arki myös tuo mukanaan vähäunisen yön ehkä muistutuksena siitä, että kellä onni on se onnen kätkeköön. 
Ja oikeastaan meidän vähäuninen yö on ääreistyperä esimerkki, sillä meidän vähäuninen yö on oikeastaan aika isouninen yö, koska niidenkin aikana kumpikin meistä vanhemmista saa nukuttua vähintään sen kuusi tuntia ja isäihminen heräämättä. Rehellisyyden nimissä meidän vauva-arki on ihanaa. Bebe ei juurikaan itke (okei, kerran viikossa?) ja nukkuu yöt. Syö hyvin ja on aurinkoinen ja suloinen ja valloittava. Mutta jos joku kysyy, kuinka meillä nukutaan ja valvottaako vauva paljon (yleensä kysyjä on vertaistukea haluava pikkuvauvan äiti) en yksinkertaisesti kehtaa kertoa kymmenen tunnin yöunista, joiden aikana olen havahtunut pari-kolme kertaa iskemään tissin vauvan suuhun ja jatkamaan sitten unia. Mahavaivat ovat toinen yleinen keskustelunaihe. "Aiheuttaako teilläkin d-tipat ihan järjetöntä huutoa?" Soperrapa siihen nyt sitten jotain siitä, kuinka d-tippojen antaminen on lähinnä suloista kun vauvan ilme on kerta toisensa jälkeen niin hämmästynyt. Samalla tietty yritetään kierrellä aihetta mahavaivat ja kerrotaan, kuinka kakkaa ähelletään joka päivä. 

Ylihuomenna vauva täyttää kuukauden. Aika menee ihan älytöntä vauhtia ja jotenkin sitä toivoisi, että näitä hetkiä voisi säilöä pulloon tai hengittää talteen. Kamera pyrkii tallentamaan miljoona hetkeä, mutta silti tuntuu siltä, että vauva on päivä päivältä isompi ja valmiimpi ja jotenkin niin kovasti kasvanut vaikka vasta eilenhän hän syntyi.. Jännittävää huomata, mitä äitini on tarkoittanut sanoessaan näitä lauseita, joissa oltiin ihan hetki sitten pieniä kaikki.