Blogihiljaisuus on pitänyt ja tällä kertaa lähinnä siksi, että oma tietokone on edelleen huollossa eikä miehen masiina yksinkertaisesti tunnu samalta. Fiiliksien purkaminen tuntuu äänekkäältä (inhottava näppis) ja jotenkin.. työläältä. 

Viime viikkoihin on mahtunut yhtä sun toista, verenpaineet heitteli jossain vaiheessa kohtalaisen paljon ja massiivinen turvotus siihen päälle vei meidät Kättärille tsekkaamaan, että kaikki on mukulalla kunnossa. Ja olihan siellä, painoarvio 38+2 oli ultralla 3,6kg, eli rempseän kokoinen jätkä luvassa. Kaikki mahdollinen oli kunnossa ja ihana lääkäri kertoi, että mitään en voi turvotukselleni tehdä ja lohdutti sillä, että se lähtee kyllä sitten. 

Viime tiistaina kävin lenkillä, akupunktiossa, syömässä ja shoppailemassa ja kuin kostona ihanasta päivästä heräsin keskiviikkoaamuna maailmanluokan flunssan kourista. Kurkussa kaktus, aivot valuivat nenän kautta ulos ja olo oli muutenkin aivan kammottava. Viikonloppua kohden olo ei varsinaisesti parantunut, joten sen lisäksi että jouduin skippaamaan lapsimessut (jonne olin menossa eläinmessujen vuoksi, mutta nyt kun olen täynnä raskauden hehkua en sano sitä ääneen) joutui leikkauslistalle myös kummipojan nimiäiset - harmittaa edelleen ja isosti. 

Eilen supisteli mukavasti ja hyvin epäsäännöllisesti, suoli tyhjeni railakkaasti ja välillä jo mietin, että oliskohan jo. Illalla saunan jälkeen nukkumaan ja yöllä heräsin muutamaan otteeseen kipeisiin supistuksiin. Aamulla ampaisin ylös kun kipeä supistus sai uuden merkityksen ja vapautti suolistossani piileskelleen massan (onneksi kirjoitan tätä blogia nimettömänä, en ikinä kehtaisi kertoa tätät omalla naamallani...) ja ihan rehellisesti kyllä mietin, että mistä sitä oikein tulee? Siis kaksi päivää ja valehtelematta ainakin kaksi kiloa sitä itseään - olo tuntuu pitkästä aikaa kevyeltä.

Ennätyksiäkin on rikottu: +30 kiloa meni kevyesti rikki kun Miss Megaturpee liittyi joukkoomme. Samalla lopetin neuvolapunnitukset, ei jumalavita oikeesti sielu eikä psyyke kestä katsella +7535/vko lukemia enempää kuin kerran. Villasukat painaa rannut jalkoihin ja muut sukat ei edes mene jalkaan. Crocsitkin puristaa ja sormukset on tukevasti yöpöydän laatikossa. 

Ja kaikista hulluinta on se, että vaikka odotan vauvan syntymää kuin kuuta nousevaa niin salaisesti jo vähän kaipaan tätä aikaa. Ihanaa olla raskaana, ainakin ajatukset ovat loogisia ja niissä on järkeä.