Oikeesti, kevät! Ihanaa! 

Tänään olo oli kuin uudestisyntyneellä eikä vähiten siksi, että liitoskipuihin löytyi ehkä helpotusta akupunktion kautta. Lopullisia vaikutuksia pääsee kokemaan ehkä päivän-parin päästä, mutta nyt jo olo on ihan mahtava. Aineenvaihdunta ainakin lähti liikkeelle, sillä tavanomaisesta (eli hevonen-jää-kakkoseksi) juomisesta huolimatta olen ravannut vessassa noin sata kertaa, eli noin 95 kertaa useammin kuin normaalisti. Mielenkiinnolla odottelen huomista aamupainoa, koska teinhän empiiristen tutkimusten ystävänä tästäkin sellaisen.. Onko paino huomenna sama, vähemmän vai kenties enemmän? Jaa-a.

Jo pari päivää on ollut kumman levoton olo. Eilen oli pakko siivota koko asunto ja tänään sain hermoromahduksen kun matossa oli hiekkaa - itsekin yllätyin kaivaessani imuria esille ja siivotessani hiekan heti pois. Petasin sängynkin aamulla ja eilen kävin läpi vauvan vaatekaapin ja valikoin sieltä kolme vaatekertaa sairaalakassiin - pesänrakennusviettiäkö? Vai mitä? 
Myös tissit vuotaa. Aikaisemmin homma on ollut lähinnä pientä valuttelua silloin tällöin ja myös niissä tilanteissa, jolloin sitä ei niinkään kaivattaisi (viiden pisteen vihje - esileikkiimme ei enää kuulu mikään mihin liittyy nänni ja no... tiedätte kyllä). Tänään - syystä tai toisesta rinnat valuttavat maitoa niin että liivinsuojuksien lisäksi pääsee vaihtamaan liivitkin.

Bebe tuntuu etsivän omaa asentoaan hyvinkin aktiivisesti. Liekö tila vähissä vai poitsullakin kevään mukanaantuomaa levottomuutta ilmassa. Liikkeetkin tuntuu nyt niin erilaisilta kun tilaa on vähemmän, että koko raskaus tuntuu jotenkin... muuttuneelta. Nyt on ruvennut vaan miettimään sitä, että pienet varpaat ja sormet ja pienenpieni poikamme on ihan kohta täällä, vaikka ei-niin-kauan sitten koko homma oli vain pari viivaa tikussa ja tuntui lähinnä mahdottomalta, että raskaus jatkuisi yli puolivälin puhumattakaan sitten tästä loppusuorasta. 

Mitäköhän tällä viikolla vielä tapahtuu kun nyt on niin huippisfiilis. Tyyntä myrskyn edellä vai rupeankohan oikeasti nauttimaan tästä raskaudesta viime viikoilla? Saletisti olen juuri niitä tyyppejä, jotka panikoivat ensimmäiset 8 kuukautta ja viimeisen kuukauden sitten ylpeänä kantavat mahaansa ja ovat ah - niin raskaana.. Ja synnytyksen jälkeen kaipaavat megamahaa takaisin. Nimimerkillä "Kun mikään ei riitä" 

PS. Varpaat katosivat näköpiiristä toissapäivänä kunnioitettavilla viikoilla 34+2 ja nyt jo kaksi päivää olen ihmetellyt sitä, miten huippua onkaan kurkistaa mahan yli ja löytää sieltä varpaat kerta toisensa jälkeen. Ymmärrän nyt täydellisesti, miksi lapset niin kovasti nauttivat siitä "kukkuu!"-leikistä, missä mennään käsien taakse ja tullaan esille aina vaan uudestaan ja uudestaan. Tavallaan aika hauskaa!