Viime raskaudessa oksensin plussasta loppuun saakka. Loppuhan siinä tarinassa tuli jo viikolla 13, joten sinänsä oksenteluviikkoja ei ollut kuin 8, pari hassua kuukautta hyvän asian puolesta! Oksensin siis vielä silloinkin, kun alkio oli jo kuollut kohtuuni, sillä hormonit eivät kuolleet alkion mukana. Lisäksi riesanani oli aivan tajuton väsymys, äärimmäisen pienentynyt rakko ja niin kipeät daisarit, että koskettaminen sattui. Harmaana, epähehkeänä odottajana ajattelin silloin, miksi kukaan hankkii lapsia jos alku on todella näin kammottavaa.

Tällä kerralla kaikki edellämainittu on puuttunut. Luonnollisesti internetiä selanneena olen tullut siihen lopputulokseen, että nykyinen raskauteni on joko:

-kemiallinen raskaus (ei ollut, vaikka plussasinkin virallisesti 3+4)
-tuulimuna
-rypäleraskaus
-kohdunulkoinen
-päättyy keskenmenoon
-päättyy keskeytyneeseen keskenmenoon

tai että kaikki menee hyvin. Uskokaa tai älkää, voi ihan hyvin olla että kuulun vain siihen onnelliseen porukkaan, joka nyt ei yksinkertaisesti joudu kärsimään kaikesta mahdollisesta raskauden alussa. Toiveikkaana olen kuitenkin joka ilta käynyt nukkumaan omenamehulasillisen kanssa, sillä onhan mahdollista, että seuraavana aamuna heräänkin pahoinvoivana. 

Viime yönä heräsin kolmelta vessaan. Rakko on siis pienentynyt (tai illalla juotu tee vaikuttaa). Mutta aamulla! Silmät auki saatuani tunsin lievää eto-oloa. Pahoinvointi heilutteli hieman ja innostuin tästä siinä määrin, että join omppumehuni leveä hymy kasvoillani. Tavalliseen tapaani lähdin tukka putkella vessan kautta koirien kanssa aamulenkille. Lenkkareita jalkaan vetäessäni mietin, että pahoinvoinnin aloittelu oli kevyt, mutta riittävä. Lenkillä se sitten iski. Pahoinvointi. Ihan oikea, virallinen ja kammottava pahoinvointi. Hengitetty ilmakin tuntui ahdistavalta ja ikäänkuin maistui pahalta. Puuskuttaen pahoinvoinnin aallokossa jätin lenkin kesken ja  keinuen vaapuin kotiin. Luojalle kiitos en ollut syönyt mitään, ystävämme yrjö kun oli viittä vaille kokeilemassa siipiään. 

Kotona lenkittömyydestä hämmentyneet koirat ja omistajan puolen tunnin kooma sohvalla riittivät tainnuttamaan aamupahoinvoinnin. 

Ja ystävät rakkaat ette usko, kuinka tästä nautinkaan! Olen päättänyt olla valittamatta yhtään mistään tähän raskauteen liittyen ja on oltava niin, että tällä kertaa alkio kasvaa sikiöksi, muuttuu vauvaksi ja syntyy meidän perheeseen - ja pahoinvointikin alkoi vasta nyt! 

Loman loppumista odotellen täällä mennään siis jo huimilla viikoilla 6+3 :)