24+5. Edelleen yhdessä kasassa. Sairausloma jatkuu ja tässä välissä on käyty kääntymässä lääkärin pakeilla. Takaisin töihin tammikuussa - jos Luoja suo ja tilanne paranee. 

Edellisellä lääkärikäynnillä oltiin tosin hieman skeptisiä koko homman kanssa ja lääkäri kehoitti valmistautumaan henkisesti siihen, että en tule pääsemään takaisin töihin enää ennen äitiyslomaa. Tuntuu ihan omituiselta kirjoittaa mitään, koska en ole tehnyt... no, mitään. Maha kasvaa ja vauva potkii - nyt jo niin paljon ja isosti, että tuntuu ulkopuolisenkin käteen ja näkyy ulospäin. 

Paniikki, tietty huoli ja omanlainen ahdistus on liittynyt seuraksi. Uusia hankintoja ei ole tehty. Hiihtolomareissu on peruttu ja aina ajoittain eksyn pahoittamaan mieltäni internetin lukuisten sivustojen maailmaan ihan vain voidakseni pohtia pahinta mahdollista ja varautua pahimpaan. Ihan niinkuin se olisi ylipäätään mahdollista.

Joulu tuli, oli ja meni. Onneksi. Nyt voidaan keskittyä vuodenvaihteen odotteluun. Mieltä painaa taannoinen painajaisuni, jonka näin ennen koko kohdunkaulaepisodia. Unessa lapsi syntyi keskosena ja hätäkaste pidettiin 1.1.14. Siihen on nyt viisi päivää aikaa ja jotenkin tuntuu siltä, etten pääse taikauskostani eroon ennenkuin kyseninen päivä on tullut, ollut ja mennyt ihan niinkuin joulukin. 

Kuitenkin. Kiitos kun olette pohtineet ja miettineet meitä. Nyt vaan kaikki mahdolliset sormet, varpaat ja muut mahdolliset ulokkeet ristissä sen puolesta, että uneni oli yhtä typerä, lapsellinen ja epätotta kuin muut viimeaikaiset epätodelliset ja levottomat uneni. Enempään ei nyt pysty, ei kykene - ajatus ei yksinkertaisesti kirjoittaudu tekstiksi vaikka yritän pukea kaikkea tätä sanoiksi. 
Toivottavasti huomenna, ylihuomenna tai sunnuntaina lisää. Viimeistään 1.1.14 kuitenkin - haluan huutaa kaikkialle olevani edelleen yhdessä kasassa, koska toivo elää ja unet on unia. Eh?