Odottavan aika on pitkä. Aika ultraan oli siis eilen kello 12 ja mentiin ohjeen mukaisesti paikan päälle jo 11:30. Puoli tuntia varattu aikaa ja n. viidessä minuutissa hoidettiin se mitä pitikin: kävin siis vessassa ja kerroin ilmoittautumistiskille, kuinka puhelinnumeroni on edelleen sama, osoite oikein ja yhteyshenkilönä toimii edelleen mieheni. 
Kello tikitti eteenpäin, Mies luki Vauvalehteä ja itse naputtelin sormiani, rapsuttelin farkkujen kangasta ja juoksin vessassa pariin otteeseen. Nimiä huudeltiin ja kun kello oli 12:05 nousi pieni paniikki - ollaanko me edes oikeassa paikassa oikeaan aikaan? 

12:15 tiedettiin sitten, että ollaan me. Pahoiteltiin pientä myöhästymistä, sanoin ettei haittaa, ilmassa kättely ja ultraava kätilö sanoi, että voin käydä istumaan. Istahdin alas ja rupesin itkemään. En voinut asialle yhtään mitään, laskin housutkin ja pillitin koko ajan. Kätilö kysyi, että jännittääkö ja minä siihen sopertamaan, kuinka vähäsen kyllä sydänalasta ottaa. 
Kerrottiin, kuinka voi screeniltä katsella ja minä tuijotin miestä ellen pitänyt silmiä kiinni.

"Etkö sä halua katsoa ollenkaan?", kysyi kätilö. Itkun lomassa kerroin katsovani vasta, jos sikiö on elossa. Ja kun kätilö kertoi, että kyllä täällä elossa ollaan niin sittenhän sitä vasta itkettiinkin. 

Pituutta 58,84mm+koivet. Niskaturvotus 0,8mm (eli ihan normaali), vastasi viikkoja 12+3, joten neuvolakorttiin tuli LA:n alle kohtaan todennäköisin LA päivämäärä 13.4 sen 14.4 sijaan. Liikkui todella paljon, sydän pompotteli 150-160 kertaa minuutissa ja tyyppi hengaili jalat nilkkojen kohdalta ristissä ihan kuin pieni ajattelija konsanaan (vaikka mun mielestä oli enemmänkin ballerina, koska osasi tehdä hienoja piruetteja ja kaikkea.) Mukaan saatiin 8 kuvaa, jotka koristavat nyt jääkaapin ovea.

np_ultra-normal.jpg

Moi vanhemmat! Huomatkaa muuten ihan mielettömän kaunis nenä!

np_ultra2-normal.jpg

No hätä. Jos ei kätilö olisi kertonut niin en mäkään tietäisi että kuvassa on nilkkojen kohdalta ristissä olevat jalkapohjat.