Iltojen uusi bravuuri jo muutaman hetken on olleet iltakilarit. Homma alkaa hieman ennen kymmentä ja päättyy siihen, että vauva itkee sydäntäsärkevää itkua, äiti (tai isänsä, riippuu siitä kuinka pahasti itkeä pillitän nojatuolin nurkassa omaa kykenemättömyyttäni) itkee vauvan kanssa ja isääkin kouraisee sydänalasta. 
Tätä kesti päiviä ja todella yritimme ihan kaikkea, kuljeskelua ympäri asuntoa, laulelua, hyssyttelyä, you name it. Ihan tosissani lauloin kaikkea mahdollista sadasta salamasta ukko nooaan eikä millään mitä tein ollut minkään valtakunnan merkitystä. Vauvan karjunta päätyi jo siihen pisteeseen, jossa oli huudettu niin paljon, että se aiheutti kakomisrefleksin. Itku saattoi loppua hetkeksi ja alkaa sitten uudestaan, mutta itkun syyttävä sävy ei kadonnut. Ja me toki syyllistyimme, sieluun sattui kovemmin kuin koskaan ja no, sääliksi kävi pientä syliapinaamme. Otsassa luki paskamutsi ja kun vauva vihdoin nukahti käsivarsilleni alliani tiukasti puristaen mietin ihan ensimmäisenä sitä, että pitää ruveta treenaamaan käsiä kuntoon ja sen jälkeen pohdin mistä ihmeestä iltaraivo johtuu. 

Tuskallisten päivien jälkeen päädyimme lopputulokseen, että vauvalla on illalla sekä nälkä että väsy, mutta omistajansa eivät osaa tulkita vauvan singaaleja öbaut lainkaan. Yksissätuumin teimme miehen kanssa sotasuunnitelman siitä, kuinka menettelemme seuraavan illan koittaessa: iltaraivo alkaa yleensä kymmenen jälkeen, eli kun ihan ensimmäiset merkit pienimmästäkään iltahepuliin viittaavasta alkavat bebe siirtyy yöpaidan ja -vaipan vaihtoon ja makuuhuoneeseen. Verhot kiinni ja rauhallinen ilmapiiri, feng shui kohdilleen. 

Sotasuunnitelman ensimmäinen ilta koitti eilen ja aikalailla tarkalleen kymmentä vaille kymmenen ensimmäiset merkit nostivat päätään kun vauva rupesi vaikuttamaan joko nälkäiseltä tai väsyneeltä (edelleenkään ei olla ihan varmoja siitä kumpi oli suurempi tarve kyseisellä hetkellä). Silmien hierontaa, käsillä huitomista. Mies siirtyi makuuhuoneeseen ja vaihtoi vaipan ja puki yöpuvun päälle ja itse seurasin hetkeä myöhemmin perästä. Köllöttelimme vauvan kanssa sängyllä jonkun tovin, juteltiin vähän ja koska olimme päässeet hepuliin kiinni ennen sen alkamista niin ta-daa: tyyppi rupesi syömään, jätti iltaraivon väliin ja nukahti yhdentoista aikoihin. Nukkui vieläpä kellon ympäri tyyliin kahdella-kolmella syötöllä. Aloittelijan tuuria? 

Tänään sauna oli lämmin ja vastaanottavainen kello 21 ihan niinkuin joka lauantai. Vauva on päässyt ensimmäistä kertaa lauteille noin neljä-viisiviikkoisena ja sen jälkeen joka viikko. Löylyjä ei tietenkään heitetä ja laudepaikkana on alalaude ja saunassa hengailtiin tänään ekaa kertaa pitkään, eli noin kolme minuuttia. Allekirjoittanut aloitti löylyttelyn ja mies jäi kylvettämään vauvaa. Joskus puoli kymmenen pintaan vuoro vaihtui ja minä siirryin suihkuttelemaan ja kylvettämään pikkumiestä miehen mennessä saunaan. Suihkussa vauva haukotteli. Ensin kerran ja sitten toistamiseen. Huikkasin miehelle, että siirryn vauvan kanssa kuivaamaan ja pukemaan yökkärin päälle, sillä ensimmäinen väsymyssingaali on heitetty. Mies löylytteli rauhassa loppuun ja tuli sitten päästämään minut loppulöylyihin ja aikalailla kymmentä vaille kymmenen olimme kotona. Mies suuntasi vauvan kanssa suoraan makuuhuoneeseen pötköttelemään, minä purin saunakamat ja sen jälkeen vaihdoimme osia. Vauva hymyili hetken, tarttui haukkana kiinni tissiin ja nukahti alle puolessa tunnissa. 

Nyt siis jo kaksi päivää peräkkäin olemme välttäneet iltaraivon ja tehneet ilmeisesti ainakin jotain oikein. Rytmi rupeaa näköjään olemaan entistä tärkeämpi ja kauhulla pohdin sitä, muuttuuko tämä joskus ja jos muuttuu niin missäköhän vaiheessa? Tällä hetkellä olo on aikalailla voittaja ja toivotaan tietysti ehkä eniten kovaa, että sama boogie jatkuu myös huomenna ja niin edelleen. Kutakuinkin jännää oli myös huomata, että kun vauvaa ihan tosissaan tarkkailee niin singaalit ovat lopulta aika selkeitä. Vekkuliksi ja haastavaksi homman tekee se, että singaalit vaihtuvat kun viikkoja tulee lisää. Se, mikä oli ihan alussa nälkäsingaalien kirjoon kuuluvaa kielellä vääntelyä on nykyisin jotakin... epänälkään liittyvää, koska kun tissiä tarjoaa on poika sanallasanoen loukkaantunut. Tavallaan merkistö on selkeämpää, mutta hienosäätö tarkempaa, liian aikaisin tai myöhään tarjottu sapuska saa aikaiseksi vastalauseen ja tavallaan omakin rooli on jotenkin muuttunut ja tuntuu vähän oudolta, että vauva voi olla päivälläkin useamman tunnin syömättä ja ilmoittaa haluavansa esimerkiksi paiskoa leikkimaton leluja kaikilla voimillaan. Arvatkaapa vaan kuinka pitkään meni sekin tajuta, että hei, tällä saattaa olla muutakin elämää kuin syöminen...

Ensi tiistaina on neuvola ja ensimmäisen rotan aika. Jostain syystä koko rota on ruvennut jännittämään ihan älyttömästi ja aina välillä löydän itseni pohtimasta sitä, voisiko sen todella tiputtaa pois ja antaa vaikka vasta vähän myöhemmin tai jotakin. Ihan älyttömän vaikeaa, koska olen ollut hyvinkin rokoteuskovainen (ts. uskon hyötyjen olevan suurempia kuin haittojen) enkä edelleenkään mitenkään rokotevastainen. Jotenkin vain tuntuu siltä, etten halua vauvaan mitään ylimääräistä, tyyppihän on vielä niin kovin pienikin.. Ah, aika näyttää ja tiistai kertoo kuinka käy rotan. Mies lähtee onneksi mukaan niin vastuu päätöksistä ei ole yksin omilla harteilla.