Taas yksi viikko takana. Viikko täynnä tunteiden vuoristorataa ja ehkä pientä ahdistusta ja ja ja...

Alavatsakivut on piinanneet jonkin verran. Viikonloppuna kävin sitten valittamassa asiasta paikallisessa terveyskeskuksessa. Luonnollisestikaan sinne lähteminen ei ollut iisi päätös. "Minähän en verorahoja tuhlaa tälläiseen, menee kesken jos on mennäkseen!" / "Jumalauta minä olen verorahoja maksanut kohtalaisen pitkän pennin, todellakin lähden tarkistamaan tämän asian!". Loppupäätelmän asialle teki mies, joka sanoi, että nyt mennään. Ja sitten mentiin. Terveyskeskuspäivystyksen mieltää helposti paikaksi, jossa päästään odottelemaan. Mekin oltiin varauduttu odotteluun, joten mukana oli milteinpä eväät ja pari kirjaa. Yllätys olikin siis melkoinen, kun ilmoittautumisen jälkeen puolessa tunnissa oltiin pihalla lähete kourassa. TK:ssa olivat ottaneet joitan peruspikalabroja ja lääkäri antoi lähetteen keskussairaalaan jatkotutkimuksiin - suljetaan pois lähinnä kohdunulkoisen raskauden mahdollisuus. 

Saatiin aika keskiviikolle, eli parin päivän päähän. Ajanvarauksessa vastasi mukava kätilö ja sympaattinen äänensä sai tietysti allekirjoittaneen nielemään itkua. Ihanko tosissaan me mennään keskiviikkona tsekkaamaan kuinka meidän toinen yritys kasvaa munatorvessa? Tai onko se sittenkin oikeassa paikassa, mutta vain eloton? 
Vai voiskohan meillä olla niin helkkarin hyvä tuuri, että kaikki olisi hyvin ja alavatsakivut olisi vain ihan vaarattomia kohdun kasvukipuja..